Mainos

Kalan syönti hyväksi sydänpotilaille

Kalan syönti vähentää sydänpotilaan kuolemanvaaraa. Kalan suotuisa vaikutus sydänpotilaiden terveydentilaan on osoitettu Kuopion yliopiston viisivuotisessa tutkimuksessa. Tutkimus on hiljattain julkaistu johtavassa kliinisen ravitsemustieteen lehdessä American Journal of Clinical Nutrition. Siinä oli mukana runsaat 400 sydänpotilasta.

Tutkimuksen mukaan kokonaiskuolleisuuden määrä oli jopa 63 prosenttia pienempi niillä sydänpotilailla, jotka söivät vähintään 57 grammaa kalaa päivittäin verrattuna niihin, jotka eivät syöneet kalaa lainkaan.
Kalassa on pitkäketjuisia n-3-rasvahappoja, jotka voivat vähentää rytmihäiriöitä ja niihin liittyvien äkkikuolemien vaaraa. Lisäksi ne voivat estää tulpan muodostumista ja vaikuttaa verisuonten seinämien toimintaan.

Tutkijoiden mukaan ruokavalioneuvonnassa sydänpotilaiden kalankäyttöön tulisikin kiinnittää huomiota nykyistä enemmän. Amerikkalaisjulkaisussa kalan käytön lisäämistä kahteen kertaan viikossa suositellaan koko väestölle. Myös kasvikunnasta, esimerkiksi rypsiöljystä, saatavan rasvahapon suuri pitoisuus veressä on yhteydessä pienempään kokonaiskuolleisuuden määrään.

Tutkimuksessa seurattiin sydänpotilaita, joille oli tehty ohitusleikkaus tai pallolaajennus. Mukana oli myös infarkti- ja rintakipupotilaita. Suomalaiseen tutkimusryhmään kuuluivat fil. tri Arja Erkkilä, dosentti Seppo Lehto, emeritusprofessori Kalevi Pyörälä ja professori Matti Uusitupa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.