Mainos

Kalan syöntisuositukset eivät laskeneet myyntiä

Elintarvikeviraston uudet suositukset Itämerestä pyydetyn silakan ja villilohen syömiseen eivät ole vaikuttaneet kysyntään.

Kalatukuista kerrotaan, etteivät Elintarvikeviraston huhtikuun lopussa antamat suositukset ole heijastuneet kalan myyntiin.

-Tällä hetkellä näyttää, etteivät ne ole vaikuttaneet millään lailla kysyntään, sanoo Kuopion Kalatukun markkinointipäällikkö Juha Luukkonen.

Samaa kerrotaan ainakin Rengossa pääkonttoriaan pitävästä Heimon Kalasta sekä helsinkiläisestä Finnish Freshfish Oy Kalamestasta.

- Yksittäistapauksia löytyy tietysti aina, mutta jos ajatellaan kokonaisvaltaisesti, niin ei ole vaikuttanut. Silakkaa ja haukea syödään suurin piirtein samaan tahtiin, mitä ennenkin, sanoo puolestaan Mika Nordström Kalakauppa Erikssonista.

Uusien suositusten mukaan lasten ja nuorten aikuisten tulisi syödä Itämerestä pyydettyä isoa silakkaa ja villilohta korkeintaan kahdesti kuukaudessa. Sama koskee etenkin sisävesistä pyydettyä haukea, mutta sen kohdalla suositus on kohdistettu kaikille. Ohjeet johtuvat kalojen sisältämistä dioksiineista ja PCB-yhdistelmistä sekä elohopeapitoisuuksista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.