Mainos

Kalasteleeko vihreät tällä logolla perussuomalaisten ääniä?

Vihreät avasi tänään eduskuntavaalikampanjansa paljastamalla muun muassa uuden kampanjalogonsa. Vihreät kutsuvat uutta kampanjasymboliaan vihreäksi leijonaksi.

- Meille leijona on hyvän puolella. Haluamme, että Suomen symbolista tulee mieleen edistyksellisyys ja avoin suhtautuminen maailmaan. Uuden Suomen leijona puolustaa isänmaan luontoarvoja ja jokaisen ihmisen oikeutta elää sellaisena kuin on, tasa-arvoisena muiden kanssa , toteaa vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki kampanjatiedotteessa.

Puolue julkisti samalla vaaliohjelmansa eli niin sanotun uuden Suomen manifestin. Puolueen teemoina tulevissa vaaleissa ovat talous, suvaitsevaisuus ja ympäristö

- Olemme talouden tienhaarassa. Me haluamme, että Suomesta rakennetaan vihreän talouden maa, jonka vahvuus on korkeassa osaamisessa ja uudistumiskyvyssä. --- Tienhaarassa olemme myös sen suhteen, millaisen ympäristön jätämme jälkeemme. Ilmastomuutos on tämän vuosisadan suurin haaste. Se, tehdäänkö ilmastokriisin estämiseksi jotain, on poliittinen päätös. Me sanomme: ilmaston lämpeneminen voidaan vielä hillitä. Kyse on päätöksistä, jotka joskus myös maksavat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.