Mainos

Kalaverkko ylös vedestä ja sakkoa, jos verkko on väärin merkitty

Kalanpyydysten valvonta tiukentuu tänä kesänä. Väärin merkitty pyydys voidaan ottaa talteen ja niistä voi saada sakot.

Pyydysten uudet merkintävaatimukset ovat nyt voimassa kolmatta kesää. Kalatalouden Keskusliiton mukaan suurin osa pyydyksistä merkitään vieläkin kalastusasetuksen vastaisesti.

MERKITSE NÄIN:

Vesiliikenteen käyttämillä alueilla pyydys on merkittävä 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan salkoon kiinnitetyllä 20 senttimetriä leveällä ja korkealla lipulla.

Mikäli kyseessä on pintapyydys (lähempänä kuin 1,5 metriä vedenpinnasta), tulee salko varustaa kahdella lipulla.

Molemmissa tapauksissa lippusalossa pitää olla 2 senttimetrin heijastin.

Jos pyydyksistä ei ole haittaa vesiliikenteelle, merkinnän voi tehdä 15 senttimetriä korkeilla kohoilla tai 40 senttimetriä korkeilla lipuilla pyydyksen molemmista päistä.

- Kalastuksenvalvonta on tähän asti noudattanut opastavaa linjaa merkintöjen suhteen. Nyt voidaan jo olettaa, että laki on jo tiedossa. Valvonnan linjaa on perusteltua tiukentaa erityisesti silloin, kun huono merkintä voi aiheuttaa vaaratilanteen. Laki lähtee siitä, että merkinnän avulla pyydykset ovat selvästi muiden vesillä liikkuvien havaittavissa, kertoo Kalatalouden Keskusliiton järjestöjohtaja Risto Vesa. 

Pyydyksiin tulee kalastuslain mukaan merkitä pyydyksen asettajan nimi ja yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava merkki siten, että ne ovat havaittavissa ilman, että pyydystä tarvitsee nostaa vedestä.

Yhteystiedottomat pyydykset tulkitaan kalastuksenvalvonnassa yleensä luvattomiksi pyydyksiksi, jotka voidaan ottaa talteen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.