Mainos

Kaleva: Naisten suihkutiloissa järkytyttiin – turvapaikanhakijoille porttikielto uimahalliin

Haukiputaalla turvapaikanhakijanuoret ovat saaneet tammikuun loppuun asti kestävän porttikiellon kunnan uimahalliin.

Sanomalehti Kalevan mukaan porttikiellon syynä on torstai-iltana sattunut tapaus. Nuori turvapaikanhakijamies oli tuolloin mennyt naisten puolelle suihkutiloihin. Tapaus oli järkyttänyt paikalla olleita.

– Naisten puolelle tunkeutuminen on törkeä teko, jollaista ei voida sallia, Oulun kaupungin liikuntapalveluiden ohjauspalveluiden päällikkö Marko Savolainen sanoo Kalevassa.

Savolaisen mukaan porttikielto ei koske kaikkia Oulussa asuvia turvapaikanhakijoita, vaan nimenomaan Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämän, nuorten tukiasumisyksikön asukkaita.

Tieto tapahtuneesta on järkyttänyt myös turvapaikanhakijoita.

– Monet asukkaista olivat erittäin vihaisia uimahallista poistetulle henkilölle siitä, että hän pilaa käytöksellään kaikkien maineen, Savolainen sanoo.

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja kertoo, että osalliset ovat saaneet asiasta varoituksen. Hänen mukaansa 40 asukkaan yhteisö on ollut tapauksesta pahoillaan ja häpeissään.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.