Mainos

Kaleva: Professori tuomitsee EK:n Kokkilan pikavippibisnekset

Kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen kertoo Kalevalle pitävänsä arveluttavana sitä, että Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtaja Ilpo Kokkila on välillisesti omistajana pikavippiyrityksessä.

Kokkilan sijoitusyhtiö Pontos Group omistaa 10-20 prosenttia pikavippiyhtiö Ferratumista.

– Yhteiskunnan eliitin pitää pyrkiä noudattamaan korkeaa moraalia ja näyttämään esimerkkiä, jos halutaan, että tavalliset kansalaiset toimivat moraalisesti ja oikein, Heinonen sanoo.

Hänen mukaansa etujärjestön puheenjohtaja on asemansa vuoksi rinnastettavissa esimerkiksi tärkeässä asemassa olevaan poliitikkoon.

Kokkilan mukaan pikavippialaan liittyy ikäviä piirteitä mutta Ferratum pyrkii toimimaan mahdollisimman rehdisti.

Kokkila on Pontos Groupin puheenjohtaja ja pääomistaja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.