Mainos

Kaleva sai opintovapaata enemmän kuin laki edellyttää

Yliluutnantti Atte Kaleva sai Puolustusvoimista opintovapaata kolme kuukautta enemmän kuin laki edellyttäisi. Vapaa myönnettiin siitä huolimatta, että häntä oli varoitettu Jemenin huonosta turvallisuustilanteesta.

Porin prikaatin esikuntapäällikkö Mikael Feldt kertoo STT:lle, että turvallisuusnäkökulma otettiin esille keskustelussa Kalevan kanssa opintovapaata myönnettäessä. Feldt ei itse ollut mukana keskustelussa.

– Otettiin myös tämä aspekti esiin, että maassa ei ole turvallista, mutta hän tietysti tekee omat päätöksensä, Feldt sanoo.

Feldt ehti ensin sanoa STT:lle, että opintovapaa oli lain mukaan pakko myöntää. Myöhemmin hän arvioi, että vapaa on haluttu myöntää, koska Kalevalla on ollut väitöskirjan teko kesken.

Kalevalle myönnettiin vuosina 2009–2013 yhteensä 27 kuukautta opintovapaata. Yksi opintovapaajaksoista keskeytyi muutamaksi viikoksi, Feldt kertoo.

Ylen haastatteleman puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan Puolustusvoimien ja Porin prikaatin lisäksi ulkoministeriö ja poliisihallinto olivat suositelleet, ettei Kaleva lähtisi matkalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.