Mainos

Kaleva: Sisäilmaongelmien syy ei usein olekaan homeessa

Suomessa tehdään paljon turhia homekorjauksia, sillä rakennuksia vaivaavien sisäilmaongelmien syy ei usein olekaan homeessa, kirjoittaa Kaleva. Lehden haastatteleman asiantuntijan mukaan suurin syyllinen ongelmiin on muovimattojen ja kosteuden yhteisvaikutuksesta syntyvässä 2-etyyliheksanoli-nimisessä yhdisteessä.

Sisäilman tutkimiseen erikoistuneen Ositum-yhtiön toimialajohtaja Merja Mikkonen sanoo, että kolmessa tapauksessa neljästä sisäilmaongelmat ovat 2-etyyliheksanolin aiheuttamia. Mikkosen mukaan betonirunkoisissa rakennuksissa ei oikeastaan edes ole paljon mahdollisuuksia homeen syntymiselle.

2-etyyliheksanolin ihmiselle aiheuttamat oireet muistuttavat homeen aiheuttamia oireita. Yhdistettä esiintyy kaikenikäisissä 1960-luvulta alkaen tehdyissä rakennuksissa. Kosteutta kertyy maton alle ja betonirakenteisiin usein rakennusvirheen takia.

Mikkosen mukaan pieni ilmamittaus paljastaa yhdisteen heti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.