Mainos

Kalliomäki: Kunnissa puolet liikaa

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki puolittaisi Suomen kuntien määrän. Valtiovarainministerin mielestä Suomen 446 kunnassa on noin puolet liikaa, kertoo Helsingin Sanomat.

Kalliomäen mukaan kuntarakenteen remontti tulee aloittaa pikaisesti. Paine kuntien määrän vähentämiseen kasvaa vuonna 2005, kun kuntien valtionosuusjärjestelmä uudistuu. Kalliomäki harkitsee uudistukseen mallia, jossa kunnat saisivat valtiolta apua sen mukaan, kuinka paljon niillä on avoimen sektorin työpaikkoja.

Jos kunnat eivät päätä yhdistymisistään vapaaehtoisesti, valtion on tehtävä nämä ratkaisut "tarvittaessa voimakkaillakin toimenpiteillä", ministeri sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.