Mainos

Kallis: Kristillisdemokraatit ja Kristillinen liitto -nimet rinnan käyttöön

Kristillisen liiton puheenjohtaja Bjarne Kallis tarjoaa ratkaisua puolueelle kiperäksi osoittautuneeseen nimenmuutoshankkeeseen. Hänen mukaansa puolueen piirijärjestöt ja paikallisyhdistykset voisivat halutessaan kutsua itseään kristillisdemokraateiksi tai pitää edelleen Kristillisen liiton nimen.

Kallis esitti puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä tänään, että puoluehallitus kannattaisi puolueen nimen muuttamista Suomen kristillisdemokraateiksi. Puoluehallitus voisi myös todeta, että puolueen jäsenet eli piirit, erityisjärjestöt ja paikallisosastot voivat joko ottaa itselleen uuden nimen Kristillisdemokraatit tai pysyttäytyä vanhassa nimessä, olipa puoluekokouksen nimipäätös mikä hyvänsä.

Nimenmuutos tulee esille kristillisen liiton puoluekokouksessa 25.-26. toukokuuta Jyväskylässä. Kokoukselle on tehty asiasta kolme aloitetta. Kahdessa esitetään, että puolue muuttaisi nimensä Suomen kristillisdemokraateiksi, yhdessä nimeksi ehdotetaan Kristillistä kansanpuoluetta. Kalliksen mukaan puolueen aatepohja on ollut viime vuosikymmenet leimallisesti kristillisdemokraattinen.

-Siksi kaikilla puolueemme jäsenillä on lupa kutsua itseään kristillisdemokraateiksi puolueen nimestä riippumatta. Puolueen nimenmuutos selkiyttäisi tätä asiaa huomattavasti. Hän kuitenkin piti hyväksyttävänä, että nimenmuutoshanke herättää tunteita ja myös vastahankaa.

-Näitä tahoja tulee ymmärtää, mutta samalla selvästi sanoa, etteivät nämä myöskään voi estää toisia omaksumasta myös ulospäin näkyvää, selkeää kristillisdemokraattista profiilia.

Viimeksi nurin vähemmistön äänin

Kalliksen mukaan vastaava käytäntö on ollut mm. SDP:ssä, jossa vielä muutama vuosi sitten ruotsinkielisen järjestön nimi oli Arbetarförbundet ja samalta paikkakunnalta löytyi puolueen jäseniä sekä SDP:n että Arbetarförbundetin nimellä.

Kristillisten nimenmuutos oli esillä myös edellisessä puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten. Puoluejohdon ajama hanke nimen vaihtamisesta Kristillisdemokraateiksi kaatui tuolloin äänestyksen jälkeen. Vaikka selvä enemmistö kannatti nimenmuutosta, se ei riittänyt vaadittuun kahden kolmasosan määräenemmistöön.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.