Mainos

Kallonmurtumia, palovammoja, mustelmia - Lääkärit huomaavat nopeasti lapsen pahoinpitelyn merkit

Vauvaikäisten lasten vanhemmille voi sattua vahinkoja lasta käsitellessä. Lastenlääkärit kuitenkin osaavat tunnistaa vammat, jotka viittaavat lapsen todennäköiseen pahoinpitelyyn. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erikoislääkäri Sarimari Tupola kertoo, milloin lääkärien epäilyt heräävät.

Pienen lapsen ruhjeet aina epäilyttäviä

Itse liikkumaan kykenemättömällä vauvalla ei Tupolan mukaan tulisi olla lainkaan mustelmia tai ruhjeita. Vaikeat kallovammat saattavat olla myös merkki lapsen voimakkaasta ravistelusta.

– Mitä nuoremman lapsen kallovammasta, murtumista tai mustelmista on kyse, sitä useammin syynä on pahoinpitely. Konttaamaan oppinut lapsi saattaa jo satuttaa itseään, mutta esimerkiksi kaulassa, pakaroissa, selässä tai reisien sisäpinnoissa olevat eri paranemisvaiheissa olevat mustelmat herättävät lääkärien epäilyt.

Vanhemmat voivat yrittää selitellä lapsen vammoja monin tavoin. Jos lapsi esimerkiksi pääsee tipahtamaan hoitopöydän korkeudelta maahan, on Tupolan mukaan harvinaista, että merkittäviä vammoja pääsee syntymään. Hänen mukaansa useat tutkimukset osoittavat, että tällaisissa tapauksissa murtumariski on hyvin pieni.

Vanhemmat vaikenevat

Muita esille tulleita pahoinpitelyn tapoja ovat myös palovammat. Tarkkarajainen tai tietyn esineen muotoinen vamma on Tupolan mielestä huolestuttava. Myös kemiallisia pahoinpitelyitä tapahtuu.

– Kemiallisella pahoinpitelyllä tarkoitetaan sopimattoman lääkeaineen antamista lapselle. Merkkejä tästä ovat lapsen outo, unelias tai sekava käytös, jota ei muilla tavoin pystytä selittämään.

Tupolan mukaan suuri ongelma pahoinpitelytapauksissa on vanhempien vaikeneminen asiasta. Hänen mukaansa 95 prosentissa tapauksista vanhemmat eivät myönnä, mitä lapselle on todellisuudessa tapahtunut.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.