Mainos

Kameravalvonta teillä kolminkertaistuu

Kameroita saadaan 2500 kilometrin matkalle, kun nopeuksia nykyään valvotaan automaattisesti noin 800 kilometrin matkalla.

Sisä- ja liikenneministeriö lisäävät automaattista nopeusvalvontaa teillä. Viiden vuoden sisällä kameravalvottuja teitä on kolminkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Taustalla ovat hyvät kokemukset kotimaasta ja ulkomailta. Esimerkiksi VTT:n tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että kameravalvonta vähensi keskinopeuksia kantatiellä 51 3-4 kilometriä tunnissa. Muutos voi kuulostaa pieneltä, mutta on silti merkitykselinen.

- Kun keskinopeuksia saadaan alemmas, niin myös riski joutua onnettomuustilanteeseen vähenee, ylikonstaapeli Leena Leppälä liikkuvasta poliisista sanoo.

Kansainvälisten kokemusten mukaan automaattinen nopeusvalvonta voi vähentää liikenneonnettomuuksia jopa viidenneksellä. Tähän uskotaan myös Suomessa, kameravalvontaa ollaan lisäämässä laajalti.

- Seuraavan viiden vuoden aikana on tarkoitus lisätä 1600 kilometriä tätä kiinteää valvontaa ja lisäksi on tarkoitus hankkia n. 20 siirrettävää yksikköä ensi vuodelle suunnitelmat on n. 400 km, ylikomisario Heikki Seppä Sisäasiainministeriöstä kertoo.

Tällä hetkellä nopeuksia valvotaan automaattisesti noin 800 kilometrin matkalla eri teillä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.11.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.