Mainos

Kanerva ja Tuomioja: Ranskan turvatakuupyyntö poliittinen ele

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva ja SDP:n kansanedustaja, entisen ulkoministeri, Erkki Tuomiojan mukaan Ranskan turvatakuupyyntö EU-maille oli poliittinen ele osoittaa Euroopan yhtenäisyyttä.

–Tämä on tapa, jolla ranskalaisia rauhoitetaan ja vakuutetaan. Tällä osoitetaan ranskalaisille ja myös potentiaalisille vihollisille, että Eurooppa on yhtenäinen ja tämä koskettaa kaikkia. Se on se iso poliittinen symbolimerkitys, Tuomioja sanoo Huomenta Suomessa.

– Kun katsotaan mitä tästä käytännössä seuraa, niin se ei välttämättä ole mitään sellaista, mitä ei muutenkin tehtäisi. Se, että tässä vedottiin EU:hun eikä Natoon, selittyy myös sillä, että Natolla ei ole sellaisia voimavaroja ja osaamista, jota tämän tyyppisessä tilanteessa tarvitaan, Tuomioja sanoo.

EU-maat hyväksyivät Ranskan turvatakuupyynnön yksimielisesti. Artiklan mukaan jäsenmaat sitoutuvat auttamaan toisiaan, kun yksi maa joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Turvatakuita ei ole käytetty aiemmin vielä koskaan. Kanervan mukaan Ranskan pyynnölle saattoi olla kolmekin syytä.

– Ranska ei vedonnut Natoon, koska näen, että tällä tavoin Ranska haluaa pitää tämän eurooppalaisena. Tällöin Yhdysvallat ei ole tällä näyttämöllä. Tämä on yksi näkökulma, jossa on mukana Ranskan ja Naton oma historia, Ilkka Kanerva arvioi Huomenta Suomessa. 

– Toinen syy voisi olla Euroopan turvallisuus. Sen edesauttaminen on jokaisen EU-maan intressissä, mutta kun Saksa ajaa Euroopan turvallisuutta koskevissa asioissa hieman käsijarru päällä, niin Ranska kykenee tässä ottamaan kuljettajan paikkaa itselleen.

– Kolmas jonka ehkä näen tässä terrorismin vastaisessa taistelussa on, että Ranska löytää aika helposti yhteisiä tekijöitä Venäjän kanssa. Löydetään näkökantoja, joilla yritetään Euroopan sisäistä turvallisuutta saamaan myönteisemmäksi mitä se viime aikoina on ollut. Hollande on jopa tietääkseni matkustamassa Venäjälle.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.