Mainos

Kanerva tähtää kohti uusia vaaleja

Kansanedustajan jakkara ei helpolla heilu. Pääsihteeri Seppo Tiitisen mukaan eduskunta voi erottaa kansanedustajan vasta lainvoimaisen vankeustuomion jälkeen.

Lahjussyytteen saanut Ilkka Kanerva (kok.) kertoo jatkavansa normaalisti kansanedustajana ja vielä ensi kaudellakin, jos kannatusta riittää.

Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja suuria kauppakeskuksia suunnitelleilta yhtiöiltä. Hän kiistää syytteen.

Kokoomus ei ole pudottamassa Kanervaa ehdokaslistoiltaan. Kanerva voi myös voi jatkaa Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtajana. Maakuntavaltuuston puheenjohtajan Timo Kauniston (kesk.) mukaan Kanervalla on täysi tuki toimia luottamustehtävässään.

Oikeuteen juttu etenee aikaisintaan syksyllä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.