Mainos

Kanervan synttärirahat palautukseen huomenna?

Nova Kiinteistökehityksen pesänhoitajan mukaan kansanedustaja Ilkka Kanervalla on huomiseen iltapäivään asti aikaa maksaa saamansa synttärikemurahat vapaaehtoisesti takaisin konkurssipesälle, kertoo Ylen uutiset.

Pesänhoitaja Jukka-Pekka Kyläkoski lähetti jo viime viikolla tukien palauttamiseen kehottavat kirjeet sekä keskustalle että Ilkka Kanervan taustayhdistykselle. Sekä keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen että Ilkka Kanervan asiamies ovat olleet pesänhoitajaan yhteydessä, mutta rahojen kohtalosta ei ole vielä sovittu.

Toistaiseksi Kanerva itse on aina kieltäytynyt edes harkitsemasta rahojen palauttamista, koska rahojen käytöstä on vastannut tukiyhdistys.

Konkurssiin ajautunut Nova Kiinteistökehitys tuki keskustan Menestyvä Suomi -yhdistystä noin 100 000 eurolla ja Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhlia 17 000 eurolla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.