Mainos

Kannabiksen kotikasvattajat haluavat pesäeron ammattirikollisiin

Kannabiksen kotikasvattajat haluavat välttää joutumasta harrastuksensa takia kosketuksiin ammattirikollisten kanssa.

Tämä on kolmanneksi tärkein syy kannabiksen kotikasvatukseen Suomessa, kerrotaan kansainvälisessä kannabistutkimuksessa, jonka Suomen osuuden on tehnyt THL.

Tärkein syy kotikasvatukseen on kannabiksen hankkiminen omaan käyttöön ja toiseksi tärkein syy kasvattamisprosessista saatu nautinto.  

– Tyypillinen kasvattaja on 23-32-vuotias mies, joka ei juuri eroa ikätovereistaan muulla tavalla, Suomen tutkimusosuuden tehnyt THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen kertoo.  

Kannabista jaetaan ja käytetään usein ystäväpiirissä; tämä on erityisen yleistä Suomessa. Myyntitarkoitukseen kasvattaminen on sen sijaan harvinaista. Kyselyyn vastanneista vain 14 prosenttia ilmoitti myynnin kasvattamisen motiiviksi.  

Tutkimukseen vastasi Suomesta noin 1200 kasvattajaa, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana kannabista kasvattaneista.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa International Journal of Drug Policy -julkaisussa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.