Mainos

Kännykän käytöstä ulkomailla tulee pian paljon halvempaa

Kännykän käytöstä ulkomailla perittävät verkkovierailumaksut halpenevat EU:ssa ensi keväänä.  

Euroopan parlamentti on hyväksynyt lakipaketin, jolla roaming-maksut poistuvat kokonaan vuoden 2017 kesäkuussa. 

Ensi vuoden toukokuusta lähtien verkkovierailun lisämaksut saavat olla enintään viisi senttiä soitettua puheluminuuttia ja kaksi senttiä tekstiviestiä kohti. Tiedonsiirrosta perittävä lisämaksun enimmäismäärä on viisi senttiä megatavulta.  

Nykyisin lisämaksut voivat olla moninkertaisia kyseisiin rajoihin verrattuna.  

Uusi lainsäädäntö antaa kansallisille viestintäviranomaisille mahdollisuuden kumota roaming-maksujen poiston poikkeustilanteissa. Operaattorien pitäisi pystyä osoittamaan, että ne eivät kykene kattamaan verkkovierailupalveluista aiheutuneita kustannuksia ilman kotimaan hintojen nostamista.  

Viranomaiset voisivat tällöin myöntää operaattoreille luvan periä "kohtuullista lisämaksua" kulujen kattamiseksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.