Mainos

Kännykän syöpävaarallisuus laajaan seurantaan

Kymmenettuhannet suomalaiset saavat pian kutsun kännykän käytön turvallisuutta selvittävään seurantatutkimukseen.

Kutsuja alkaa sadella jo ensi kuun alussa, mutta tuloksia joudutaan odottamaan useita vuosia, sanoo tutkija Sirpa Heinävaara Säteilyturvakeskuksesta.

Tutkimuksessa ei rajoituta vain syöpävaaran seurantaan. Samalla selvitetään myös kännykän vaikutuksia keskushermoston sairauksiin, kuten MS- tai Alzheimerin tautiin, sekä monenlaisiin oireisiin, kuten unihäiriöihin ja päänsärkyyn. Suomen lisäksi tutkimuksessa on mukana neljä muuta maata.

Tutkimukseen saadaan tiedot osallistujien kännykän käytöstä vuosittain aina kolmen kuukauden ajalta. Joka neljäs vuosi kysellään tietoja sairauksista ja muista oireista. Lapset eivät ole tässä tutkimuksessa mukana, mutta heidän riskiään selvitetään kahdessa muussa kansainvälisessä tutkimuksessa.

Tähänastiset tutkimukset ovat olleet pääosin verrokkitutkimuksia, joissa kännykän käyttöä on kysytty jälkeenpäin aivokasvaimeen sairastuneilta. Tällaisella muistiin perustuvalla menetelmällä ei täysin luotettavaa tietoa saada, arvioi professori Anssi Auvinen Tampereen yliopistosta.

Keski-Euroopassa liikehdintä voimakasta

Kännykkäpaniikkia lietsotaan taas Keski-Euroopassa näyttävin mielenosoituksin, vaikka tähänastiset tutkimukset tai syöpätilastot eivät ole osoittaneet kännyköiden uhkaavan terveyttä.

- Keski-Euroopassa liikehdintä on voimakasta, ja mielenosoituksista päätellen jotkut uskovat tarvitsevansa jo huppuja ja suojapukuja, tokaisee vuosia kännykkäsäteilyä tutkinut tutkimusprofessori Maila Hietanen Työterveyslaitokselta.

Hietanen pitää kännyköiden nykyisiä SAR-raja-arvoja riittävinä ja luottaa pistokoevalvontaan. SAR-arvo mittaa kännykästä kehoon imeytyvää lämpöä.

Käytössä kännyköiden säteily ei yleensä nouse lähelle valmistajan ilmoittamaa lukemaa. Mitä lähempänä tukiasemaa kännykkää käyttää, sitä pienemmällä teholla puhelin päätä lämmittää. Kaupunkioloissa teho jääkin alle viiteen prosenttiin valmistajan ilmoittamasta arvosta. Jos käytössä on handsfree ja kännykkä on pöydällä, se jää alle prosenttiin.

Matkapuhelinten terveysvaikutuksista puhuttiin syöpäjärjestöjen seminaarissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.