Mainos

Kännykkäkiusaaminen arkea jo ala-asteella

Häiritsevä viestittely ja soittaminen ovat arkea jo ala-asteella, ja häirinnän kohteeksi ovat joutuneet myös opettajat, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Kännykästä on tullut koulukiusaamisen väline, kertoo Keskisuomalainen. Myös opettajat ovat joutuneet puhelinhäirinnän kohteeksi. Esimerkiksi eräässä jyväskyläläisessä koulussa ongelma kärjistyi tänä keväänä, kun oppilas pommitti opettajaa soitoilla ja syyttelevillä tekstiviesteillä.

- Kännykän taakse on helppo piiloutua ja sanoa sellaista, mitä ei kasvokkain sanoisi, arvelee Jyväskylän maakunnassa toimivan Vaajakummun koulun rehtori Virpi Ravolainen.

Jokainen koulu laatii matkapuhelimen käytöstä omat sääntönsä. Vapaa-aikana lasten kännykän käyttö on vanhempien vastuulla. Koulu puuttuu häiritsevään soittamiseen ja viestittelyyn vasta silloin, kun kiusaaminen näkyy luokassa esimerkiksi oppilaan ahdistuksena tai poissaoloina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.