Mainos

Kännykkälippu vähentänyt liputta matkustamista

Kännykällä ostetaan yli puolet raitiovaunulipuista Helsingissä. Myös Turussa kännykkäliput ovat jo käytössä.

Matkapuhelimella ostettavat kertamatkaliput ovat vähentäneet liputta matkustamista Helsingissä. Viisi vuotta sitten aloittanut palvelu on lyönyt itsensä läpi lyhyessä ajassa, sillä lähinnä raitiovaunu-, ja metroliikenteessä toimivia kertalippuja myydään 10 000 kappaletta päivässä. Raitioliikenteen kertalipuista kännykkälippujen osuus on jo yli puolet kaikista ostetuista kertalipuista.

Helsingissä voi hyvällä omalla tunnolla hypätä raitiovaunun kyytiin, vaikka rahaa ei taskusta löytyisikään. Matkustaja lähettää tekstiviestin pysäkeillä näkyvään numeroon, ja kännykkään saapuu tunnin ajan voimassa oleva tekstiviestilippu.

Tekstiviestilippu maksaa 20 senttiä vähemmän kuin kuljettajalta ostettava kertalippu. Mobiilioperaattorit saavat muutaman kymmentä senttiä per tekstiviesti. Palvelu hyödyttää viimekädessä myös veronmaksajia, sillä liputta matkustaminen on vähentynyt. Peräti 40 prosenttia kännykkälipun käyttäjistä ei olisi ilman tätä vaihtoehtoa maksanut lipusta, tai käyttänyt julkista liikennettä. Näin kertoo Helsingin kaupungin liikennelaitos.

- Aika moni oli sitä mieltä, että kun he tekevät raitiovaunumatkoja, he eivät käytä lippua ollenkaan. Eli tämä on vähentänyt ”pummilla” matkustamista, kertoo johtaja Seppo Vepsäläinen HKL:sta.

Palvelu laajenee pääkaupungissa ensi vuonna, kun mukaan liittyvät seutujunat ja seutubussit. Nyt palvelu on käytössä myös Turussa, jossa kännykällä voi ostaa päivälipun.

- Tampereella sitä on myös selvitetty, mutta ne odottaa seuraavaa tekniikkaporrasta mikä kännyköissä on tulossa, sanoo vepsäläinen.

Uutta teknologiaa on luvassa jo ensi keväänä, kun Helsingissä aloitetaan uuden tekniikan käyttötestit. Pysäkeiltä löytyy silloin laite, jota kohdin suunnataan radiotaajuisella etätunnistus-teknologialla varustettu kännykkä. Matkalippu siirtyy puhelimeen ilman tekstiviestin näpyttelyä.

- Itse asiassa vaatekaupassa on melkein sama tekniikka käytössä niissä porteissa jotka alkavat huutamaan, jos on unohtanut maksaa ostoksensa, lisää Vepsäläinen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.