Mainos

Kansa haluaa presidentin säilyttävän valtansa

Yli 80 prosenttia kansasta haluaa presidentin säilyttävän johtoaseman ulkopolitiikassa, ilmenee YLE Uutisten kyselystä.

Suomalaiset seisovat vahvasti presidentin nykyisten valtaoikeuksien takana. Kyselyyn vastanneista SDP:n kannattajista yli 90 prosenttia ja kokoomuksenkin tukijoista 70 prosenttia haluaa, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa jatkossakin yhteistyössä hallituksen kanssa.

Pääministerille ulkopolitiikan johtovallan haluaisi siirtää vain joka kymmenes suomalainen.

Laajaa tukea saa myös perustuslakivaliokunnan kompromissiehdotus ulkopolitiikan reviirijaosta. Ehdotuksessa presidentti sidottaisiin ulkopolitiikassa hallituksen kantaan. Näin presidentin rooliksi jäisi hoitaa suhteita EU:n ulkopuolisten maiden sekä suurten kansainvälisten järjestöjen kanssa. Kolme neljästä hyväksyy tämän linjauksen.

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemään kyselyyn haastateltiin liki tuhatta suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on 2,5 prosenttia suuntaansa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.