Mainos

Kansa kanteli oikeusasiamiehelle enemmän kuin koskaan

Kansalaiset kantelivat eduskunnan oikeusasiamiehelle viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Kanteluita tuli lähes 3700, ja kasvua edellisvuoteen oli seitsemän prosenttia.

Suurin osa kanteluista koski sosiaali- ja terveysviranomaisia, poliisia, vankeinhoitoa ja tuomioistuimia. Poliisiin kohdistuneet kantelut lisääntyivät muita enemmän.

Oikeusasiamies ratkaisi viime vuonna suunnilleen yhtä monta kantelua kuin kirjattiin uusia. Toimenpiteisiin johti lähes joka kuudes kantelu. Viranomaistoiminnan laillisuutta valvova oikeusasiamies voi esimerkiksi antaa virkamiehelle huomautuksen.

Viime vuonna oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet tekivät yli 70 tarkastusta, joista moni kohdistui vankiloihin, psykiatrisiin sairaaloihin ja puolustusvoimien yksiköihin. Vuonna 2008 uutta olivat vankiloihin tehdyt yllätystarkastukset.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.