Mainos

Kuvat: Yli 2500 kurkisti remontoituun presidentinlinnaan

Yli 2500 ihmistä on tutustunut Presidentinlinnaan avoimien ovien tapahtumassa.

Tapahtumaa isännöivät tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio Lennu-koirineen.  
Avoimet ovet järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosien 2012-2014 Presidentinlinnan peruskorjauksen jälkeen.  

Nyt yleisö pääsee tutustumaan Linnan saleihin ensimmäistä kertaa peruskorjauksen jälkeen.  

Tutustumiskierros alkaa Mariankadun sisäänkäynniltä. Ennakkoon ei voi ilmoittautua, vaan sisään päästään jonottamisjärjestyksessä. Kierroksella ei voi olla mukana isoja laukkuja eikä lastenvaunuja.  

Avoimia ovia on järjestetty Linnassa aiemminkin, vuosina 2009 ja 2011. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.