Mainos

Kansa pelkää työttömyyden kasvua

Tuoreen kyselyn mukaan 46 prosenttia suomalaisista ennustaa työttömien määrän kasvavan viimevuotisesta tänä vuonna vähintään jonkin verran.

Työttömyyden pelko kalvaa joka toista suomalaista.

Lähes puolet suomalaisista arvioi työttömyyden lisääntyvän tänä vuonna, kertoo Helsingin Sanomien verkkoliite.

Suomen Gallupin tekemän mielipidetiedustelun mukaan 46 prosenttia suomalaisista arvioi työttömien määrän kasvavan viime vuodesta vähintään jonkin verran.

Useimmissa muissa Euroopan maissa odotukset ovat tätäkin synkempiä. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa työttömyyden kasvua ennakoi melkein kaksi kolmesta kansalaisesta.

Sen sijaan Yhdysvalloissa ja Venäjällä odotukset työttömyyden samoin kuin koko talouden kehityksen suhteen ovat myönteisempiä kuin Länsi-Euroopan maissa.

Maailmanlaajuiseen vuosittain tehtävään kyselyyn vastasi viime vuoden lopulla noin 65 000 ihmistä 60 maasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.