Mainos

Kansalaisaloite rikollisten karkottamisesta tuli täyteen

Kansalaisaloite ulkomaalaisten rikoksiin syyllistyneiden karkottamisesta etenee eduskuntaan.

Aloite on kerännyt vaaditut 50 000 nimeä.  

Aloitteen mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta. Poikkeus tehtäisiin vain, jos karkotus "varmuudella" rikkoisi kansainvälisiä sopimuksia.

Aloitteen pani vireille helsinkiläinen Jarno Rosvall. Nimiä on kerätty marraskuusta lähtien. Helsingin Tapanilassa tapahtunut raiskaus näyttää tuoneen aloitteelle selvän kannattajapiikin, sillä allekirjoittaneiden määrä syöksähti maaliskuussa nopeaan nousuun. 

Vaaditun rajan ylittämisestä kertoi tänään Savon Sanomat.  

Nykylaki mahdollistaa jo karkottamisen. Nykylain mukaan ulkomaalaisen karkotusta voidaan harkita, jos hänet on tuomittu rikoksesta, josta enimmäisrangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.