Mainos

Kansan enemmistö tukee hoitajille muita suurempaa korotusta

Hallituksen toiminta hoitajien palkka-asiassa ei saa kansalta juurikaan kiitosta.

Hoitajat saavat mielipidemittauksessa kansan enemmistön tuen vaatimuksilleen saada muita isommat palkankorotukset. Aamulehden kyselyn mukaan 55 prosenttia kansalaisista katsoo, että on oikein nostaa hoitajien palkkoja muita naisvaltaisia aloja enemmän. Vääränä tällaista ratkaisua pitää 35 prosenttia suomalaisista.

Noin kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi, että hoitajajärjestöjen palkkavaatimukset ovat sopivia.

Hallitus sai kyselyssä pyyhkeitä toiminnastaan palkkausasiassa. Keskimääräiseksi arvosanaksi tuli 2,27, kun asteikko oli 1-5.

Taloustutkimus haastatteli mittausta varten yli tuhatta suomalaista kuluneella viikolla. Haastattelut alkoivat maanantaina ja päättyivät torstaina. Työnantaja julkisti oman tarjouksensa keskiviikkona.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.