Mainos

Kansanedustajat ärtyivät häiriköinnistä: Inhottava mainostemppu

Fremantle-tuotantoyhtiön pilottiohjelman kuvaukset ovat herättäneet ärtymystä eduskunnassa. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma sanoo, että kyse on lehdistökortin ja luottamuksen väärinkäytöstä.

– Tarkoitus on selvittää, miksi näin on tehty ja tämän vuoksi huomenna tuotantoyhtiö on pyydetty kertomaan, mistä tällainen ajatus on lähtenyt liikkeelle. Kuullaan ensin, mitä he sanovat ja sitten päätetään, mitä tehdään.

Heinäluoman mukaan eduskunnan työtä ei pitäisi tulla häiritsemään.

– Tämä on hyvin poikkeuksellinen esimerkki. Aikaisemmin ei ole tapahtunut lehdistökortin väärinkäyttöä.

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola ei muista 27-vuotiselta uraltaan vastaavaa tapausta.

– On erittäin epämiellyttävää, että käytetään hyväksi tiedotusvälineiden ja eduskunnan välillä olevaa luottamusta.

Käytäntönä on, että lehdistökorttia näyttämällä pääsee eduskuntaan.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) arvelee, että tapaus voi muuttaa käytäntöjä.

– Tarkemmalla seulalla katsotaan, ketkä päästetään sisään.

Tuomiojan lehdistöavustaja Susanna Parkkonen sanoo tienneensä, että ryhmä kuvaa myös salissa.

– Mistään tempauksesta en tiennyt. Lähinnä tämä on aika inhottava mainostemppu.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.