Mainos

Kansliapäällikkö: Kuntien leikkauslistoilla usein yllättävä sivuvaikutus

Peruspalvelujen leikkauksista seuraa hyvin usein kustannusten kasvua, ei kulujen vähenemistä, varoittaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.

Näin hän arvioi kysymystä siitä, miksi ministeriöiltä ei saatu kunnianhimoisempia ehdotuksia kuntien tehtävien leikkauslistaksi.

– Emme saa tehdä sitä virhettä, että lähdemme karsimaan kuntien velvoitteita tehtäväkohtaisesti. Mielestäni on hyvin ymmärrettävää, että myöskään Kuntaliitto ei halunnut lähteä tekemään leikkauslistoja, kansliapäällikkö painottaa.

Sillanaukeen mukaan säästöjä pitää hakea perkaamalla päällekkäisyyksiä ja keskenään ristiriitaisia ohjeita.

– Nyt on tarvis katsoa kokonaisuutta kunnan näkökulmasta. Miten päästään siihen, että eri tahot eivät lyö ohjeillaan toisiaan koko ajan nilkkaan, vaan eri ministeriöistä saadaan yhdessä järkevä sääntelyn kokonaisuus?

Sillanaukee pohti kuntien kulusäästöjen näkymiä, kun ministeriöiden 11 kansliapäällikköä vieraili tiistaina Tampereella kertomassa avoimen hallinnon haasteista.

Keskitystä koulutukseen?

Sosiaali- ja terveysalan ohella kuntien toinen suuri kuluerä osuu opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalle. Ministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen sanoo, että myös he etsivät säästöjä yksityiskohtien sijasta kokonaisuudesta.

– Jos ohjaus ja rahoitus on (valtiolla) yksissä käsissä, lopputuloksena olisi ehkä tehokkaampi järjestelmä.

Lehikoinen muistuttaa, että vielä tällä erää perusopetuksen, toisen asteen opetuksen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rahoitusta ja ohjausta ei ole keskitetty.

Syntinä kapulakieli

Lehikoinen ja valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki ovat samaa mieltä siitä, että Suomessa tärkein avoimuuden este hallinnossa on - edelleen - kapulakieli.

– Meillä on tehty sitoumus hyvästä hallinnon kielestä. Päämäärä on kehittää virkakieltä siten, että ihmiset ymmärtävät mitä hallinto yrittää sanoa, Lehikoinen sanoo.

Hetemäki lisää, että virkamies eksyy helposti asiantuntijakielen taakse.

– Silti asiat ovat loppujen lopuksi terveellä järjellä selostettavia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.