Mainos

Kantasolujen tutkimus edistyy

Kantasoluhoitojen uskotaan mullistavan mm. Alzheimerin- ja Parkinsonin-tautien hoitoa, sekä suomalaisten keskuudessa yleisten sydänlihasvaurioiden korjaamisessa.

Veren kantasoluja on käytetty jo pitkään esimerkiksi sytostaattihoitoja annettaessa ja kantasoluhoitoja on kokeiltu myös vaikeisiin palovammoihin.

Nykytutkimus voidaan jakaa alkion ja aikuisen kantasolujen tutkimukseen. Lupaavimmat tulokset on saatu alkioiden kantasoluilla, joiden avulla voidaan parantaa kudostuhon aiheittamia tauteja. Kantasoluhoitojen uskotaankin mullistavan tulevaisuudessa hermoston rappeutumisesta aiheutuvien sairauksien, kuten Alzheimerin- ja Parkinsonin-tautien hoitoa.

Kantasoluhoidon uskotaan olevan ratkaisevassa asemassa myös etenkin suomalaisille yleisten sydänlihasvaurioiden korjaamisessa, sanoo Tampereella sijaitsevan Kantasolututkimuslaitoksen johtaja Outi Hovatta.

- Sydämen toiminnan pettäminen, useimmiten sydäninfarktin seurauksena, on tavallisimpia kuolinsyitä, ehkä tavallisin Suomessa tällä hetkellä. Nyt on jo koe-eläimillä pystytty parantamaan sellaista sydänlihaksen toimintaa, jossa osa soluista on kuollut, lisäämällä sinne siirrettyjä soluja, Hovatta kertoo.

Tampereelle perustetun solu- ja kudosteknologiakeskuksen yhteydessä avataan ensi vuoden aikana uuden EU-direktiivin laatu- ja turvallisuusvaatimukset täyttävä laboratorio, joka toimii Suomen ensimmäisenä kudospankkina.

- Tuotamme erinäköisiä kudostuotteita niin kuin veripalvelu tuottaa erinäköisiä verituotteita, selvittää johtaja Riitta Suuronen.

Kantasoluhoitojen ja kudosteknologian uskotaan nousevan jo lähivuosina lopullisesti perinteisen lääkehoidon ja kirurgian rinnalle kolmanneksi terveydenhuollon hoitomuodoksi. Suurimmat haasteet tutkimukseelle asettavat vaikeimmat keskushermostosairaudet. Näitä hermostojen korjaamiseen tarkoitettuja biomateriaaleja joudutaan odottamaan vielä ainakin muutama vuosi.

- Pari vuotta on optimistinen aika. Sanotaan kahdesta kymmeneen vuotta, arvioi Hovatta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 20.12.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.