Mainos

Kantelut terveyspalveluista tuottivat tulosta

Vanhuspalveluista tuli kaksi kertaa enemmän kanteluita kuin edellisvuonna.

Sosiaali- ja terveyspuolen palveluista tuli Etelä-Suomen läänissä viime vuonna yli 600 kantelua ja sosiaalipuolella noin 40 prosenttia kanteluista johti toimiin. Terveyspuolella lääni puuttui epäkohtiin noin joka kolmannen kantelun takia.

Terveyspuolella kantelijat toivovat läänin puuttuvan ennen kaikkea hoitovirheisiin ja huonoon kohteluun.

Esille nousi kanteluissa sekin, ettei potilaalle vieläkään kerrota ymmärrettävästi tutkimustuloksista ja hoidosta. Potilasvakuutuskeskuskin otti lääniin yhteyttä tiedonkulkuongelmissa: lääkärit eivät aina anna tarvittavia tietoja vahinkoilmoituksen asianmukaiseen käsittelyyn.

Vanhuspalveluista paljon valituksia

Vanhuspalveluista tuli kaksi kertaa enemmän kanteluita kuin edellisvuonna. Yhä useammin asialla on omainen, joka on huolissaan palveluitten saatavuudesta ja laadusta.

Lääninhallitus otti viime vuonna kantaa muun muassa vanhusten hoitoon kunnan vanhainkodissa. Läänin mielestä henkilökunnan sairauspoissaolot ja suuri vaihtuvuus eivät oikeuta siihen, että osa asukkaista autetaan ylös sängystä vain joka toinen päivä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.