Mainos

Kapinallisalueilta palannut Rita Strömmer: Libyalaiset eivät käy sisällissotaa

Ensimmäisenä suomalaistoimittajana Libyaan ja kapinallisten hallitsemaan Bengasiin päässyt MTV3:n Rita Strömmer kertoo taistelujen käyvän kiivaina.

Juuri kotimaahan palannut Strömmer kertoo varsinkin bengasilaisten ottavan tuoreesta sananvapaudesta kaiken irti. Muammar Gaddafia parjataan olan takaa

Strömmerin mukaan tilanne on erittäin vakava. Hänen haastattelemansa kapinalliset sanovat käyvänsä sotaa vapauden puolesta. Maassa ei heidän mukaansa käydä sisällissotaa.

- Kapinalliset sanovat itse pystyvänsä hallitsemaan maata. Ulkomaiden tukea toivotaan mm. Gaddafin palkka-armeijan suitsimiseen ja ilmatilan sulkemiseen, Strömmer kertoo.

Taistelujen tuloksista kertovat uutiset ovat yksi mediasodan väline.

- Molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet voittaneensa esimerkiksi Ras Lanufin kaupungin hallinnasta käytävät taistelut. On vaikea tietää, kumpi puoli on oikeassa.

Strömmerin mukaan Gaddafin armeija ei ole hyvässä kunnossa. Gaddafi on vainoharhaisesti pitänyt armeijaansa heikkona peläten joutuvansa sen syrjäyttämäksi. Kapinallisia on paljon, siihen perustuu heidän taistelunsa, ja intoon.

USA ei ole tervetullut

Strömmerin mukaan libyalaiset eivät halua Yhdysvaltojen tulevan paikalle. Kansa pelkää, että USA olisi maassa pelkästään öljyvarojen perässä, ja Libyasta tulisi Irakin kopio.

Kapinallisalueelta palannut Strömmer muistuttaa, että pääkaupunki Tripoli on yhä Gaddafin tiukassa valvonnassa

- Tripolissa ovat Gaddafin turvallisuusjoukot, joka on lähinnä Stasiin verrattavissa oleva organisaatio, Strömmer kertoo.

(MTV3)

Katso Rita Strömmerin studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 7.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.