Mainos

Käräjäoikeus ei käsittele Hjalliksen ja Sanoman halliriitaa

Helsingin käräjäoikeus ei käsittele Hjallis Promotionin ja Sanoma Trade Oy:n yli viiden miljoonan euron riitaa Hartwall-areenan osakkeista.

Oikeuden mukaan sillä ei ole toimivaltaa, kun sopimuksissa on sovittu riitojen ratkaisusta välimiesoikeudessa.

Sanoman mielestä riita olisi pitänyt ratkaista käräjäoikeudessa, mutta Harry Harkimon Hjallis Promotion oli eri mieltä ja riittautti asian. Käräjäoikeus päätti asiasta torstaina.

Oikeus salasi päätöksessään viljalti liikesalaisuuksia. Päätöksestä ilmenee, että Sanoman mukaan sen taloudellinen vahinko oli vähintään 5,3 miljoonaa euroa.

Hallikauppa taustalla

Riidan syynä on se, että Hjallis Promotion osti 2013 Sanomalta Hartwall Areenan omistukseen oikeuttavia osakkeita ja myi ne sitten kaksi viikkoa myöhemmin eteenpäin venäläisille.

Sanoman mukaan Hjallis Promotion ei kertonut salassa käymistään neuvotteluista eikä lopulta myös toteuttamastaan kokonaisjärjestelystä Helsinki Halli Oy:n osakkeisiin liittyen.

Hjallis Harkimo on aiemmin julkisuudessa kiistänyt tehneensä kaupassa mitään väärää ja myyneensä pienosakkailta hankkimansa osakkeet eteenpäin ostohinnalla.

Oikeudenkäynti vireille

Oikeusjuttu tuli vireille helmikuussa turvaamistoimen myötä. Maaliskuussa Hjallis Promotionin omaisuutta asetettiin hukkaamiskieltoon kolme miljoonaa.

Jutun valmistelu eteni salaisena. Päätöksestä ilmenee, että Hjallis Promotion esitti heti oikeudenkäyntiväitteen, joka mukaan kauppakirjoissa on sovittu välityslausekkeesta. Sen mukaan mahdolliset riidat ratkaistaan julkisuudelta piilossa välimiesoikeudessa, eikä julkisessa oikeudenkäynnissä.

Sanoman mukaan kirjallisten sopimusten lisäksi kaupoista oli tehty suullinen sopimus, jossa tällaista välityslauseketta ei ollut.

Oikeudellle esitettiin todisteina esitettiin kauppakirjoja, jotka käräjäoikeus julisti liikesalaisuuksiksi 15 vuodeksi.

Välimiesmenettelyyn

Käräjäoikeus päätyi Hjallis Promotionin kannalle siinä, että riidat on käsiteltävä välimiesoikeudessa. Käräjäoikeus totesi, ettei sillä ole toimivaltaa asiassa.

Oikeus määräsi myös, että kolmen miljoonan turvaamistoimi peruuntuu kun päätös saa lainvoiman. Näin tapahtuu, jos Sanoma ei valita asiassa hovioikeuteen. 

Käräjäoikeus määräsi Sanoman maksamaan Hjallis Promotionin oikeudenkäyntikuluja 126000 euroa.

Sikäli kun riita päätyy välimiesoikeuteen, niin se ratkaistaan julkisuudelta piilossa. Välimiesoikeus on yksityinen tapa ratkaista liike-elämän riitoja. 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.