Mainos

Käräjillä riitelystä tulee yhä useammin takkiin

Riitansa käräjille vievä ottaa nykyisin ison taloudellisen riskin. Oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet Suomessa jyrkästi viime vuosien aikana. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan riitajuttujen kulut ovat jopa kaksinkertaistuneet runsaassa kymmenessä vuodessa.

Lisäksi viime vuonna jo lähes puolessa tapauksista kulut olivat jo suuremmat kuin riideltävän asian arvo. Viime vuonna kantajien kulut käräjillä olivat keskimäärin noin 6500 euroa ja vastaajien 5500 euroa. Riideltävän asian arvo puolestaan oli noin 15 000 euroa.

Tutkimuslaitoksen mukaan yksi syy kulujen nousemiseen on juttujen monimutkaistuminen. Lisäksi asianajajien palkkiot ovat nousseet.

Oikeudenkäynnissä ratkaistavat riita-asiat koskevat muun muassa kiinteistökauppoja, vahingonkorvauksia ja työsuhdeasioita. Viime vuonna niitä ratkaistiin tuomioistuimissa yli 3300.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.