Mainos

Karistiko joulukuusesi jo neulasensa?

Tänä vuonna moni on ihmetellyt joulukuusen tavallista runsaampaa neulasten karistamista. Lisäksi monen kotiin on voinut levitä kuusesta hieman erikoisia hajuja.

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) mukaan molemmat ilmiöt syntyvät, kun neulasten solujen solukalvot rikkoontuvat.

– Tänä vuonna joulua edeltävällä viikolla oli kovia pakkasia. Kovien pakkasten aikaan kuusta ei ole hyvä tuoda suoraan huonelämpötilaan, vaan se kannattaa sulattaa hitaasti esimerkiksi viileässä autotallissa, kertoo Metlan vanhempi tutkija Tapani Repo.

Repon mukaan liian suuri lämpötilan muutos sulattaa neulasten soluväleissä olevan jään liian nopeasti ja rikkoo täten neulasten solukalvot. Samalla neulasista vapautuu huoneilmaan erilaisia haihtuvia yhdisteitä.

Vaurioituneet neulaset eivät enää saa otettua vettä, vaikka kuusi saisi tyvensä kautta vettä. Jos joulukuusen vesiastia ei tyhjene, se on merkki vedenkuljetuksen toimimattomuudesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.