Mainos

Karjalainen: Isäntä pakeni karhu kintereillään, sankarikoira pelasti

Kainuussa Kuhmossa sattui täpärä tilanne, kun hirvimetsälle lähtenyt mies kohtasi karhun, kertoo Karjalainen.

Mies sanoo Karjalaiselle, että hänen olisi käynyt huonosti ilman 7-vuotiasta karjalankarhukoiraansa Miloa, joka pelasti hänet karhun kynsistä. Milo on jo aiemmin ansainnut sankarikoiran arvonimen.

Tapaus sattui toissa sunnuntaina, kun 44-vuotias Paiholan kyläläinen Matti Vaara lähti hirviporukan kanssa metsälle, lehti kertoo.

Vaara osui metsässä tasanteelle, jossa on varvikosta varissut lunta. Seassa oli pieniä kiviä ja puun kappaleita. Hän ehti ajatella, että karhu on kaivanut ruokaa maasta.

Paikalla oli niin paljon lunta, ettei Vaara nähnyt noin 60-senttistä onkaloa. Vaaran teorian mukaan karhu oli rakentamassa paikalle pesää, eikä ollut ehtinyt vielä talviunille.

– Kuulin kovaa huutoa ja murinaa. Onkalosta nousi karhun iso ja pörröinen pää noin metrin päähän minusta. Hampaat vilkkuivat, hän kertoo Karjalaiselle.

Miehen mielessä vilisevät vaihtoehdot, joita on vähän.

– Kaikki vaihtoehdot olivat aika huonoja. Minun oli pakko pinkaista karkuun. Olisiko minun pitänyt leikkiä kuollutta? Olisin ollut ruokalähetys karhun kotiovelle, hän vitsailee lehdelle.

Vaara pinkaisi pakoon minkä jaloistaan pääsi ja näki olkansa yli karhun lähtevän perään.

Juuri kun Vaara ehtii miettiä, ettei pärjää karhulle juoksukisassa, vastaan juoksee Milo, joka ei edes vilkaise isäntäänsä vaan käy haukkuen suoraan karhua päin.

Myöhemmin selviää, että Milo oli seurannut karhua kolme kilometriä.

Kaksikon toettua järkytyksestä he jatkoivat jahtia normaalisti. Vaara kertoo, ettei saanut kammoa. Koiransa hän halusi palkita.

- Kaupat olivat kiinni sunnuntaina, joten en löytänyt Milolle luuta. Ostin sille sitten kilon pätkän ulkofileetä, hän kertoo Karjalaiselle.

Kennelliitto tiedotti lokakuun lopussa koirista, joille annetaan joulukuun alussa sankarikoiran arvonimi. Mainittujen joukossa oli Milo, joka pelasti naapurin miehen hengen herättämällä perheensä haukkuen neljän aikaan aamuyöstä lokakuussa 2014. Naapurin mies oli ulkona 15 asteen pakkasessa vain verkkahousut ja t-paita yllään.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.