Mainos

Karjalainen: Pikarokotteesta uusi apu allergikoille – käyttöön muutamassa vuodessa

Uusi pikarokote helpottaa ja nopeuttaa piakkoin allergian hoitoa, uutisoi Karjalainen.

Rokote voi olla käytössä jo vuonna 2018, kertoo allergologian professori Johannes Savolainen Turun yliopistosta.

Uusi hoitotapa perustuu vain muutamaan pistokseen ja noin kahden kuukauden pituiseen hoitojaksoon. Ensimmäiseksi apua saanevat kissa-allergikot.  

– Tietoja kissa-allergiarokotteen tehosta on odotettavissa jo muutaman kuukauden sisällä. Mikäli rokote toimii, se voisi tulla myyntiin melko pikaisesti, Savolainen sanoo.

Kissa on heinien, pölypunkin, koivun ja tuoksukin ohella eräs maailmanlaajuisesti eniten allergiaa aiheuttavista kohteista.  

– Me suomalaiset toivomme tietysti apua erityisesti koivuallergiaan, professori lisää.  
Uudentyyppinen rokote olisi alustavien tietojen mukaan myös nykymenetelmiä riskittömämpi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.