Mainos

Karjalan prikaatissa räjähdeturma - sytytin laukesi miehen käteen

Karjalan prikaatissa, Vekaranjärvellä on sattunut räjähdeonnettomuus, jossa on loukkaantunut yksi henkilökuntaan kuulunut mies.

Vetosytytin räjähti  tänään aamulla vuonna 1968-syntyneen miehen käteen.  Karjalan prikaatista kerrotaan, että mies kuuluu henkilökuntaan ja on kokenut aseenkäyttäjä.

– Hengenvaaraa hänellä ei meidän tietojemme mukaan ole. Kyseessä on pieni väline, jolla räjäytetään esimerkiksi miinoja tai panoksia. Se sisältää muutamia grammoja räjähdysaineita. Kyseessä ei siis ole käsikranaatti, esikuntapäällikkö Rami Saari kertoo MTV Uutisille.

Mies on toimitettu jatkohoitoon Helsinkiin Töölön sairaalaan.

Onnettomuuspaikalla oli myös kaksi muuta henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä, mutta ei varusmiehiä. Kukaan muu ei loukkaantunut turmassa.

Saaren mukaan ensiarvio turman syystä on, että vaarattomien välineiden joukkoon olisi päätynyt vaarallinen vetosytytin.

Poliisi tutkii tapausta vakavan työtapaturmana.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.