Mainos

Karpela huolissaan nuorten asenteista maahanmuuttajiin

Kulttuuriministeriä huolettaa tuoreen nuorisobarometrin tulokset, joiden mukaan esimerkiksi neljäsosa nuorista epäilee ulkomaalaisten tulevan Suomeen hyötyäkseen verovaroista.

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on huolissaan nuorten asennoitumisesta maahanmuuttajiin. Karpelan mukaan Nuorisobarometrin vastauksista ilmenee, ettei nuorten suhtautumisessa yhteiskunnan monikulttuuristumiseen ole tapahtunut ratkaisevia muutoksia valistuksesta huolimatta.

Yleisellä tasolla nuoret suhtautuvat maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen myönteisesti, mutta barometristä paljastuu myös toisenlaisia asenteita.

- Myönteisestä katsantokannasta huolimatta vain noin kolmasosa nuorista toivoo Suomeen tulevan enemmän ulkomaalaisia ja neljäsosa nuorista epäilee ulkomaalaisten tulevan Suomeen hyötyäkseen verovaroista, sanoi Karpela Nuorisobarometrin julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

Barometrin tuloksista selviää, että nuorilla ei ole juurikaan yhteyksiä maahanmuuttajiin. Esimerkiksi noin puolella vastanneista ei ole maahanmuuttajia ystäväpiirissään.

- Nuorisopolitiikan ja nuorisotyön haasteeksi nouseekin se, miten yhteiseen toimintaan saadaan mukaan ne maahanmuuttajanuoret, jotka haluavat eristäytyä ja ne suomalaisnuoret, joiden suhde maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen on varautunut, Karpela sanoi.

Nuorisoasiain neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston barometriin vastasi 1900 suomen- ja 500 ruotsinkielistä 15-29-vuotiasta nuorta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.