Mainos

Kartta: Ruuhkat vain pahenevat – katso työmatkasi tietyöt

Lukuisat tietyömaat haittaavat työmatkalaisten matkantekoa nyt, kun liikennemäärät kesälomien jälkeen ovat taas kasvaneet.

– Meillä on aika moni tietyö pääkaupunkiseudulla alkanut tässä kesällä. Vaikutukset tullaan näkemään kunhan koulut pääsevät alkamaan ja syysliikenne vilkastuu, liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikennevirastosta kertoo.

Helsingin rakennusviraston alueidenvalvontapäällikön Petri Ojalan mukaan tähän mennessä pelkästään kaivuutyömaita on ollut Helsingissä tänä vuonna 1500. Vaikka määrä saattaa tuntua paljolta, tämä vuosi ei juurikaan poikkea aiemmista.

– Keskimääräisesti joka vuosi on ollut noin 3000 kaivuutyömaata. Sen lisäksi on pienempimuotoisia työmaavuokrauksia vielä kolmisen tuhatta siihen päälle. Kokonaismäärä vuodessa on noin 7000, Ojala kertoo.

Pääkaupunkiseudun pahimmat tietöistä aiheutuvat ruuhkapaikat ovat tällä hetkellä Lentoaseman ympäristö sekä Porvoonväylän ja Lahdenväylän välinen pätkä Kehä III:lla. Kehä I:llä rakennetaan Kivikon eritasoliittymiä, mikä myös saattaa aiheuttaa liikenteen jonoutumista. Tietöitä on myös Länsiväylällä ja Turunväylällä.

Helsingin Pasilassa Veturimiehen katu on katkaistu ja liikenne siirretty Pasilankadulle, mikä aiheuttaa jonojen muodostumista varsinkin ruuhka-aikaan. Myös Kalasataman kohdalla Itäväylällä liikenne voi ajoittain jonoutua.


Tiistai ruuhkaisin päivä

Koulujen alkamisesta huolimatta liikenne oli tänään Helsingissä Liikenneviraston mukaan varsin rauhallista.

– Nyt koulut alkavat ja kelit ovat suhteellisen hyvät, joten veikkaan, että ihmiset vielä aika pitkälle jäävät etätöihin ja ehkä mahdollisesti siirtävät vapaitaan tälle viikolle. Eli vasta ensi viikon maanantai ja tiistai tulevat olemaan se varsinainen liikennemäärien huippualoitus, Jaatinen arvioi.

Kaikkein vilkkainta liikenne on yleensä aamulla kahdeksan ja yhdeksän välillä. Viikon vilkkain päivä taas on yleensä tiistai.

– Joskus aikaisemmin maanantai ja perjantai tuntuivat ruuhkaisimmilta päiviltä, mutta kyllä tänä päivänä ehkä olisin itse veikkaamassa tiistain puolelle. Silloin kaikki ovat varmasti töissä, Jaatinen toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.