Mainos

Kaskeala: Puolustusvoimien satsattava tietotekniikkaan

Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala katsoo, että Suomen puolustus on tulevaisuudessakin mahdollista järjestää 350 000 sotilaan voimin alueellista puolustusjärjestelmää kehittämällä. Sitä varten tarvitaan kuitenkin entistä kohdennetumpia ja tehokkaampia paikallispuolustuksen yksiköitä sekä muutamia liikkuvia ja tulivoimaisia operatiivisia yhtymiä.

Oulun maanpuolustusyhdistyksen kokouksessa tänään puhuneen Kaskealan mukaan joukkojen määrän vähenemistä kompensoidaan nykyaikaisin tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmin. Niiden on näin ollen toimittava tehokkaasti koko maan alueella.

Puolustusvoimien tavoitteena on parantaa omaa johtamisjärjestelmää, mutta tietoyhteiskunnan kehittyminen ja verkottuminen sekä tietosodankäynnin uhka edellyttävät puolustusvoimien osallistumista valtakunnallisten tietoverkkojen kehittämiseen.

-On välttämätöntä, että yhteiskunta ja puolustusvoimat, viranomaiset ja yritykset verkottuvat. Puolustusvoimien osana on huolehtia, että myös aseellisen kriisin asettamat vaatimukset otetaan huomioon.

Kaskealan mukaan puolustusvoimien tekninen tutkimus ja kehittäminen on aina ollut sidoksissa yhteiskunnan muihin tutkimuslaitoksiin ja tiedeyhteisöihin. Kaskeala muistutti, että Suomen puolustus suunnitellaan nyt ja tulevaisuudessa koko valtakunnan alueelle aina Hangosta Utsjoelle.

-Aivan pohjoisintakin puolustusta harjoitellaan Inarissa joulukuussa maanpuolustusalueen pääsotaharjoituksessa. Mikä rauhan aikana harjoitellaan, se kriisitilanteen tullen osataan.

Kaskeala vakuutti, että vaikka puolustusvoimia supistetaan, puolustuskyvystä ei tingitä, ei etelässä eikä pohjoisessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.