Mainos

Kaskeala: Suomi valmis Natoon

Amiraali Juhani Kaskealan mukaan Suomen sotilailla on valmius toimia Natossa milloin tahansa.

Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala katsoo, että Suomen armeija olisi jo täysin valmis Natoon.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa Kaskeala sanoo, että Natolla on Suomelle tällä hetkellä lähinnä välineellistä arvoa. Hänen mukaansa Suomi hyödyntää Natoa kyetäkseen osallistumaan kansainväliseen yhteistoimintaan.

Kaskeala korostaa, että Suomen turvallisuuspoliittisesti merkittävin linjaus on viime vuosina ollut yhteistyön tiivistäminen Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin kanssa. Näin lähellä toisiaan maat eivät ole hänen mukaansa olleet 200 vuoteen eli sitten yhteisen valtakunnan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.