Mainos

Katainen Arhinmäen juhlinnasta: Ei vaikuta asemaan ministerinä

Pääministeri Jyrki Katainen on ottanut kantaa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen käytökseen Leijonien pronssijuhlissa.

Kataisen mukaan Arhinmäen lauantainen kiekkojuhlinta Sotshissa ei vaikuta tämän asemaan ministerinä.

Katainen kuitenkin huomauttaa, ettei Arhinmäen käytös ollut suotavaa eikä arvokasta.  

Pääministeri kertoi soittaneensa eilen Arhinmäelle ja kysyneensä, oliko tällä jäänyt olympialaisissa juhlinnan takia tapaamisia väliin. Hän oli saanut vastaukseksi, että ei ollut jäänyt.  

Arhinmäki oli reilusti päihtyneenä jääkiekkomaajoukkueen pronssijuhlissa lauantaina. Pian levisi huhu, että hän olisi sammunut kesken illan. Ministeri myönsi, että pelaajat auttoivat hänet hotellihuoneeseen.  

Arhinmäki kiisti eilen väitteet siitä, että häneltä olisi jäänyt väliin sunnuntaiksi sovittu tapaaminen Venäjän urheiluministerin kanssa. Hän myönsi kuitenkin, että juhlinta meni liian pitkäksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.