Mainos

Katainen hallituksen velkatavoitteesta: Syytä pohtia

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä hallituksen velkatavoitetta on syytä pohtia.

Katainen sanoo, että hän odottaa nyt asettamansa talousasiantuntijoiden ryhmän arviota.

Katainen ei vielä kerro omaa kantaansa siihen, onko hallituksen syytä pitää kiinni tavoitteestaan taittaa velkaantumistahti tällä hallituskaudella.

Myös hallituksen linjaa siitä, että veroja korotetaan ja menoja leikataan samassa suhteessa, on syytä Kataisen mielestä pohtia.

- Talouskasvu on niin paljon heikompi kuin yksikään talousanalyytikko on arvioinut, että tässä kannattaa katsoa, mikä on viisasta, Katainen sanoi eduskunnassa ennen eduskuntaryhmänsä kokousta.

Valtiovarainministeriön mukaan veroja pitäisi korottaa ja menoja leikata kolmella miljardilla eurolla, jotta tavoitteeseen päästään.

- Se on ihan selvää, että leikkaukset ja verojen korotukset leikkaavat aina myös talouskasvua. Sille ei mitään voi. Näin on tapahtunut tähänkin asti.

Velkaantumistahdin taittaminen on viimeinen hallituksen keskeisistä taloustavoitteista, joita ei ole vielä kumottu.

  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.