Mainos

Katainen koostaisi komissaareista kilpailukykyryhmän

EU:n kärkipaikoille tähyävällä pääministeri Jyrki Kataisella olisi mielessään jo ideoita uutta komissiota varten. Komission päätöksentekoa pitää hänen mukaansa rukata, jotta EU:sta saadaan kilpailukykyisempi.

Politiikan toimittajien lounaalla ehdotustaan esitellyt Katainen muodostaisi kilpailukyvyn kannalta keskeisistä komissaareista yhteisen ryhmän. Ryhmään kuuluisivat sisämarkkinoista, kaupasta, teollisuudesta ja tutkimuksesta vastaavat komissaarit.

-Vastaavanlaisen yhteistyöryhmän voisivat perustaa myös ulkosuhteista vastaavat komissaarit, Katainen ehdottaa.

Pääministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan paikan jättävä Katainen pyrkii EU:n kärkipaikoille. Näitä voisivat olla esimerkiksi Eurooppa-neuvoston tai euroryhmän puheenjohtajan paikat, jotka ratkeavat kesällä kunhan eurovaalit on pidetty.

Hänen nimensä on ollut esillä myös komission seuraavaksi puheenjohtajaksi, vaikka paikan odotetaan kuuluvan kokoomuksen emopuolueen EPP:n kärkiehdokkaalle Jean-Claude Junckerille.

Yksityiskohdissa paljon neuvoteltavaa 

Pääministerin tahti on loppukautta kohti alkanut jo tasoittua. Kutsuja tulee hänen mukaansa aiempaa vähemmän, ja ulkomaillakaan ei ole tullut käytyä kuukauteen. 

-Rupean harjoittelemaan lyhyiden alustusten ja puheiden pitoa. Minulla ei ole kohta enää yleisöä, joka jaksaisi kuunnella tunnin mittaisia puheita, Katainen hymähti.

Väistyvä puheenjohtaja varoo ottamasta kantaa siihen, kenet puoluekokouksen pitäisi valita kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi kesäkuun puolivälissä. Hän uskoo ehdokkaiden henkilökohtaisten ominaisuuksien painavan, kun puolueen kenttäväki tekee valintaansa.

-Olen ulkoistanut kokoomuksen puheenjohtajapohdinnan hirveän tehokkaasti mielestäni.

Hallituksen ison linjan ei pitäisi Kataisen mukaan vaihtua, vaikka pääministeri vaihtuu. Uuden hallituksen suurimmat haasteet ovat hänen mukaansa tehtyjen päätösten toimeenpanossa.

-Yksityiskohdissa on vielä paljonkin neuvoteltavia kohtia, Katainen kertoo.

Budjettiriihi on iso koetinkivi, mutta yksityiskohtia on paljon sopimatta myös esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.