Mainos

Katainen: Kreikan kriisi äärimmäinen uhka Suomen hyvinvointiyhteiskunnalle

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on huolissaan Kreikan kriisin leviämisestä muualle Eurooppaan sekä Suomeen. Katainen totesi MTV3:n Huomenta Suomi –ohjelmassa, että EU-maat ovat niin linkittyneitä talouksia keskenään, että riski vaikeuksien siirtymisestä maasta toiseen on äärettömän suuri.

- Meillähän on kokemusta viime vuodelta, mitä kansainvälinen pankkikriisi oikein tarkoittaa. Tuolloin menetimme Suomessa täysin ilman omaa syytämme toistakymmentä miljardia euroa verotuloja ja työttömyys kasvoi rajusti. Tämän vuoksi Kreikan kriisi on suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle äärettömän vakava kriisi. Meidän on tehtävä ne valinnat, joilla turvaamme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan niin hyvin kuin osaamme.

Kreikan parlamentti äänestää huomenna talouden tasapainotuspaketista. Mikäli paketti hyväksytään, voi Kreikka saada Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja euroalueelta tarvitsemaansa lainaa, jota se markkinoilta ei muuten saisi.

- Paketti on todennäköisesti Kansainvälisen valuuttarahaston historiassa yksi kovimmista, ellei peräti kovin sopeutuspaketti. Tämä johtuu puolestaan siitä, että vaikeudet ovat niin kovat.

Mikäli Kreikan parlamentti ei sopeutuspakettia hyväksy, ei maalle heru lainaakaan, jolloin Kreikka joutuu selvitystilaan.

- Lainaehdot ovat kovat juuri sen takia, että kysymys on lainasta. Tarkoitus on saada lainaraha takaisin.

Kreikan mahdollista ajautumista selvitystilaan Katainen luonnehtii hypyksi ”kylmään, pimeään ja tuntemattomaan.”

- Tällöin riski Kreikan kriisin leviämisestä muualle Eurooppaan kasvaa merkittävästi. Se voi todennäköisesti johtaa pankkikriisiin ja kansainväliseen talouden taantumaan, sanoo Katainen.

Ei takuuta lainan takaisinmaksusta

Katainen ymmärtää monen suomalaisen kannan, jonka mukaan itse taloussotkunsa aiheuttaneen Kreikan tulisi kantaa vastuunsa kriisitilanteestaan.

- Moni ajattelee, että kreikkalaiset ovat oman soppansa keittäneet, joten syököön sen sitten itse. Nyt kreikkalaiset joutuvat syömään sitä soppaa, mutta meitä kiinnostaa tietenkin se, kuinka paljon suomalaisten pitää syödä kreikkalaisten keittämää soppaa. Kysymys onkin se, että leviävätkö Kreikan vaikeudet muualle ja kuinka suuri lasku siitä tulee suomalaisille maksettavaksi. Nyt pyrkimyksenä on kapseloida ongelmat niin hyvin kuin vain taidamme Kreikkaan, etteivät ne leviäisi tänne pohjoiseen.

Valtiovarainministeri toivoo, että Kreikka maksaa aikanaan saamansa lainan korkoineen päivineen takaisin. Takuuseen ministeri ei kuitenkaan tästä mene.

- Minä en, eikä kukaan muukaan voi mennä sataprosenttiseen takuuseen tästä. Tavoite on, että rahat saadaan takaisin, mutta takuuseen en voi mennä, koska minä en voi olla vastuussa markkinavoimista, Kreikan parlamentista tai Kreikan kansalaisista.

(MTV3)

Katso valtiovarainministeri Jyrki Kataisen haastattelu (Huomenta Suomi 5.5.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.