Mainos

Katainen: Linnarauha vaakalaudalla

Kataisen, Lipposen ja Vanhasen aiemmin sopiman linnarauhan mukaan presidentin valtaoikeuksiin ei kajota alkavalla kuusivuotiskaudella.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan hallituksen päätös lähteä perustuslain muuttamisen tielle vaarantaa suurten puolueiden puheenjohtajien sopimuksen presidentin valtaoikeuksista.

Kataisen, SDP:n entisen puheenjohtajan Paavo Lipposen ja pääministeri Matti Vanhasen tekemän sopimuksen eli niin sanotun linnarauhan mukaan presidentin valtaoikeuksiin ei kajota alkavalla kuusivuotiskaudella.

Katainen peräsi kokoomuksen puoluehallituksessa SDP:n nykyiseltä puheenjohtajalta Eero Heinäluomalta ja pääministeri Vanhaselta vastausta siihen, onko tämä sopimus enää voimassa, kun hallitus ei tyydy perustuslakivaliokunnan tulkintaan.

Kokoomusjohtaja kysyi myös, tekikö Lipponen sopimuksen omissa nimissään niin, ettei se sido Heinäluomaa. Katainen sanoi haluavansa keskustella Lipposen, Heinäluoman ja Vanhasen kanssa asiasta.

Uhkailu ei tehoa

Kataisen mukaan hallitus on käyttäytynyt tavalla, joka ei ole perustuslain arvon mukaista. Pääministeri Matti Vanhanen on kokoomusjohtajan mielestä alistanut perustuslain päiväkohtaisen valtapolitiikan välineeksi.

Katainen vakuutti, että kokoomus ei aio alistua SDP:n ja keskustan puheenjohtajien uhkailuihin perustuslain muuttamisen ottamisesta seuraavan hallituksen kynnyskysymykseksi. Kataisen mielestä punamulta näyttää näillä puheillaan vähät välittävän vaalituloksesta.

Kataisen mukaan kokoomus ei taivu myöskään vaatimuksiin hätäisistä kannanotoista koskien perustuslain muutoksen sisältöä.

- Haluamme nähdä yksityiskohtaisen lakiesityksen ja perehtyä siihen huolella ennen kuin muodostamme kannan.

Kokoomusjohtaja sanoi haluavansa selvyyttä siihen, sisältyykö esitykseen muita presidentin valtaa lisääviä piirteitä ja johtaako perustuslain muutos mahdollisesti uusiin epäselvyyksiin EU-politiikassa ja valtioelinten vallanjakokysymyksissä.

Kataisen mukaan on sinänsä perusteltua todeta, että nyt esitetyllä perustuslain muutoksella haetaan vain juridista pohjaa nykyiselle käytännölle. Aivan yhtä perusteltua on kuitenkin sanoa, että hallituksen tuleva muutos perustuslakiin on periaatteellinen, ja vahvistaa tähän asti kuljetusta poiketen presidentin valtaa.

Katainen kehottaa hallitusta ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja avaamaan perusteellisen ja periaatteellisen keskustelun aiheesta.

- Nykyinen hötkyily ja hätiköinti on omiaan vain lisäämään kriisitunnelmaa ja pahentamaan nykyistä tilannetta, hän korostaa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 05.12.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.