Mainos

Katainen: Luottamuksen osoitus oppositiopolitiikalle

Kokoomuksen vielä tuore puheenjohtaja Jyrki Katainen oli luotsaamassa puolueensa vaalivoittoon ensimmäisessä koitoksessaan. Hän iloitsee siitä, että oma puolue ja omat arvot menestyivät nyt selkeästi paremmin kuin edellisissä kunnallisvaalissa, viimeaikaisissa kannatusmittauksissa ja erityisesti eduskuntavaaleissa.

- Totta kai se on juhlan paikka, mutta työn ovat tehneet ehdokkaat ja järjestöväki.

Katainen uskoo kokoomuksen saaneen vahvan luottamuksen myös eduskunnassa harjoittamalleen oppositiopolitiikalle. Puolue on pitänyt tärkeimpänä teemana työllisyyttä, jota on selkeästi parannettava hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi. Myös palvelujen järjestäminen on ollut esillä.

Kataisen mielestä äänestäjät eivät suhtautuneet palveluihin yhtä mustavalkoisesti kuin ehkä kokoomuksen kilpailijat halusivat.

- Me olemme koko ajan sanoneet, että arvostamme kuntatyötä, hoivayrittäjyyttä ja järjestöjä palveluntuottajina. Kaikkia tarvitaan, jotta ikääntyvässä Suomessa voimme turvata hyvinvointipalvelut jatkossakin.

Kokoomus kävi vaalikampanjansa paljolti puheenjohtajansa kasvoilla. Katainen arvelee, ettei se "hirveästi haitannut vaalimenestystä". Hän uskoo, että kunnallisvaalitulos antaa hyvän pohjan tehdä työtä eduskuntavaaleja varten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.