Mainos

Katainen myöntää Supo-keskustelun

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) myöntää antaneensa suojelupoliisin päällikölle Seppo Nevalalle palautetta Supon virkamiehen Nato-kommenteista.

Katainen kiistää kuitenkin sen, että hän olisi kieltänyt virkamiestä ottamasta kantaa Nato-asioihin.

Katainen kertoo, että hänellä on ajoittain tapana antaa palautetta asioista, yleensä myönteistä, mutta joskus myös kriittistä. Hänen mukaansa on arvokasta, että voidaan "nostaa kissa pöydälle" ja keskustella asioista suoraan.

Nelosen uutisten mukaan Katainen syytti viisi vuotta sitten Nevalaa ja Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävistä. Keskustelu koski sitä, jääkö Suomi vaille terrorismin torjunnassa tarvittavaa tietoa, kun maa ei ole Naton jäsen.

Verkkolehti Uuden Suomen mukaan Supo selvittää, missä Nelosen uutisen pohjana ollut nauhoitus on tehty ja miten se on päätynyt julkisuuteen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Katso Matti Maunun juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.