Mainos

Katainen on toiveikas USA:n tulevaisuuden suhteen

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on toiveikas Yhdysvaltojen tulevaisuuden suhteen. Yhdysvalloilla on hänen mukaansa edessään suuria taloudellisia haasteita, mutta Barack Obaman valinta presidentiksi antaa uusia mahdollisuuksia.

Katainen uskoo USA:n ulkopolitiikan muuttuvan avoimemmaksi kuin mitä se on ollut George W. Bushin valtakaudella.

Hän kuitenkin muistuttaa, että Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisiin suhteisiin Obaman valinta ei juurikaan vaikuta. Suomi on hänen mukaansa tähänkin asti vaalinut hyviä suhteita Yhdysvaltoihin Euroopassa vallinneesta Amerikka-vastaisuudesta huolimatta. Esimerkiksi hän nostaa Suomen ulkoministerien Yhdysvaltojen-vierailut.

- Emme voi mennä neljän vuoden suhdanteiden mukaan. Meillä on tunnustettu, että Yhdysvallat on merkittävä toimija, Katainen huomauttaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.