Mainos

Katainen pitää palkkakeskustelua eriskummallisena

Kataisen mielestä naisvaltaisten matalapalkka-alojen ongelmaksi näyttää nousseen enemmän valtion panostus kuin se, ettei valtio tekisi mitään. Katainen kertoo myös, että autojen käyttömaksuporrastus on jo valmisteilla.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kummastelee valtion tuesta kuntien naisvaltaisille matalapalkka-aloille noussutta keskustelua. Hänen mielestään ongelmaksi näyttää nousseen enemmän valtion panostus kuin se, ettei valtio tekisi mitään.

Katainen arvosteli eilen politiikan toimittajien lounastilaisuudessa erityisesti SDP:tä. Hänen mielestään on häpeällistä, että oppositio vaatii hallitukselta ratkaisumallia, mutta ei itse uskalla esittää omaa vaihtoehtoaan.

Katainen korosti, että kunta-alan tulee itse neuvotella sopimus. Vasta sen jälkeen hallitus julkistaa oman satsauksensa.

Auton käyttömaksuun porrastus päästöjen mukaan

Auton vuotuiseen käyttömaksuun on tulossa porrastus ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen perusteella. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan valmisteilla on tätä koskeva esitys, josta on jo pyydetty lausuntoja.

Nykyisin käyttömaksua peritään 127 euroa tai 95 euroa riippuen siitä, miten vanha auto on.

Jos auton päästöistä ei ole saatavissa mitattua tietoa, on Kataisen mukaan rakenteilla muitakin tapoja porrastaa maksuja.

Energiaveron korotuksesta suurin osuus kohdistuu liikenteeseen. Mittavin verokertymä saadaan polttonesteiden hintojen korotuksesta.

Katainen ei halua paljastaa laajemmin liikenteen verotukseen liittyviä näkemyksiään, jotta esimerkiksi autokauppa ei häiriintyisi.

Feldt-Ranta: SDP tukee tasa-arvotupoa

SDP:n puoluesihteerin Maarit Feldt-Rannan mielestä tasa-arvoa ei edistetä hallituksen ja opposition keskinäisellä nokittelulla. Feldt-Ranta vakuutti SDP:n antavan täyden tukensa hallituksen toimille, jotka edistävät tasa-arvon toteutumista palkkaratkaisuissa. Hänen mukaansa niin kutsuttu tasa-arvotupo on myös sosiaalidemokraattien tavoite.

Feldt-Ranta korosti, että pitkäjänteinen työ tasa-arvon puolesta on ainut tie palkkaerojen kaventamiseen. Palkkatasa-arvopyrkimysten on kosketettava kaikkia naisia kaikilla aloilla. Se edellyttää laajaa yhteistyötä.

Elokuun lopun budjettiriiheen Feldt-Ranta toivottaa valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok.) ja koko muulle hallitukselle viisautta löytää kunnolliset välineet, joilla tuetaan aidosti vaikuttavaa palkkaratkaisua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.